Sunnuntai on pyhiinvaelluspäivä

8.3.2020

Pyhiinvaellus on yksinkertainen matka, jossa itse polku on päämäärä. Pyhiinvaelluksen tavoite on tehdä elämästä merkityksellisempää. 

Phil Cousineau

 

Asumme talvella Italiassa Rooma - Santiago de Compostela pyhiinvaellusreitillä. Melkein kulman takana kodistamme kohoaa vartiotorni ikivanhan polun varrella. Sen kaaren alta ovat vaeltaneet paavit, ruhtinaat, jopa Napoleon Bonaparte. Maisema lähellä Ranskan rajaa on lumoava ja kävelemme pätkän pyhiinvaellusreittiä viikoittain kartoittaen myös reitin uusia osuuksia rannoilta ja vuoristosta. En koe olevani turisti, enkä oikein levoton nomadikaan, mutta seikkailija on ohjannut askeliani läpi elämän. Tiedän, että jokainen matka muuttaa meitä ihmisinä. Millaisen jäljen mahtavatkaan tuhansien pyhiinvaeltajien ja historiaan jääneiden hahmojen tallaama polku meihin jättää?

 

Onko pyhiinvaellukselle sijaa tässä ajassa? Tiedämme sitä tai emme, tarvitsemme uudistumista ja raikkaan elinvoiman säilyttämistä arkisten rituaaliemme ulkopuolelta. Jotain, missä voimme kohdata sen mystisen, joka koskettaa meitä. Henri David Thoreau harrasti neljän tunnin kävelyä päivittäin kootakseen itsensä ja kuullakseen oman sydämensä lyönnit. Hän halusi tehdä elämästä yksinkertaisempaa, viattomampaa ja olla lähempänä luontoa. Hän pyrki muuttamaan jokaisen päivän pyhiinvaellukseksi. 

 

Jokainen meistä kehittää omat rituaalinsa. Elämälle ahneena ja aika suorituskeskeisenä ihmisenä jäin miettimään, että sunnuntai voisi olla loistava virallinen pyhiinvaelluspäivä. Näin muistaisi edes kerran viikossa irtautua arjen hyörinästä. Kutsu on aina henkilökohtainen. Kuitenkin se edellyttää “matkalle” lähtöä, puoliväliin tuloa ja sen jälkeen antautumista polun vietäväksi. Voi olla, että meitä kutsuvat esi-isien polut. Tai unelmointipolut runomaille. Polku voi alkaa jo kotoa, kun virittäytyy näkemään ja kuulemaan enemmän. 

 

Tuntemattomien polkujen lumo piilee osaksi siinä, että ne pitävät kaikki aistimme  valppaina vaeltaessamme. Kävely siellä, missä saamme olla yksin ajatustemme kanssa on käynyt entistä tarpeellisemmaksi arjen kuormituksesta vapautumiselle. Harhailevalle mielelle se, että kuuntelee tuulen kuiskausta puiden latvoissa, voi olla parasta lääkettä. Tai se, että levähtää solisevan puron rannalla tai jää kuuntelemaan meren aaltoja. On paikkoja, joissa mieli rauhoittuu kuin itsestään ja asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiinsa. Ihmettelylle voi löytyä virkistävä maasto ja pienen hetken saatamme muistaa, että oikeastaan koko elämä on pyhiinvaellusmatka. Askel kerrallaan kuljemme edellä kävijöiden tallaamia polkuja. Haasteena on pysyä valppaana ja riittävän nöyränä. Pyhiinvaeltajan tehtävä on syventää oman elämänsä merkitystä ja löytää oma paikkansa tien seuraajana ja samalla myös tielle rohkaisijana. 

 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Uusimmat 

24.10.2019

Please reload

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now